Hippo

Jätin hoidon kesken. Alkoi ahdistaa niin hirveästi ne huoneen seinät. Osaston yhteisissä tiloissa oli sairaita, siis todella sairaita ihmisiä joita ei voinut edes katsoa tuntematta kauhunsekaista häpeää.

Minua kaduttaa, että laitoin linkin blogiini suomi24:n Laihdutus-palstalle. Ajattelin, että jos "oikeat" laihduttajat kävisivät katsomassa blogiani, saisin siitä motivaatiota laihduttaa kunnolla ja terveellisesti. Niin ei ole käynyt, siispä haluan esittää pahoitteluni niille, jotka eivät täältä etsimäänsä löydä.

Rachel ja Käpy, kiitos kommenteistanne. Niistä on ollut minulle iloa. :-) <3 Toivon, että pysytte kuulolla ja Käpy, mikäli pidät omaa blogia, tahtoisin kovasti tietää osoitteen!

Osastolla ollessani en paljoa muuta ajatellut kuin (tottakai lapsiani) ja laihdutusta. Syömisiä. Oksentamista, syömistä. Ahmin tylsyyksissäni ja heikkouden puuskissa hirvittäviä määriä suklaata, sipsiä, keksejä jotka sitten yritin mahdollisimman hiljaa oksentaa ulos kaikuvassa vessassa, lopulta huoneeni lavuaariin joka tukkeutui melkeinpä käyttökelvottomaksi. Pahimpana päivänä oksensin 5-6 kertaa, mikä ei sinänsä ole paljon mutta uuvutti minut aivan kokonaan.

Mainitsin hoitajille syömisongelmistani, en tiedä suhtauduttiinko niihin vakavasti. Sain kyllä saarnan oksentelusta, sain kuulla "uutisen" että oksentelu pilaa hampaat ja sisuskalut jne. Ihan kun en olisi sitä tiennyt ?
Minulla on huomenna keskusteluaika psykiatrian poliklinikalla, ja torstaina on osastolla hoitokokous ja mahdollisesti sairaalasta uloskirjaus. Olen nyt siis "lomalla", vaikka kaikki hoitajia myöten sen tiesivät että takaisin en ole enää menossa paitsi siihen hoitokokoukseen. En tiedä, puututaanko syömisongelmaani (en sano "häiriö", vaikka siltä tämä alkaa vaikuttaa - eihän lääkäri ole sanonut asiaan juuta eikä jaata) kokouksessa. Jää nähtäväksi.

Löysin viimeksi kotona ollessani vanhoja päiväkirjoja, joista löytyi melko lailla järkyttävää juttua. En ole aikaisemmin tajunnutkaan, miten kauan olen paininut syömisongelmien kanssa. Vuodesta 2002 olen tehnyt "treeniohjelmia" ja pitänyt tarkkaa ruokapäiväkirjaa, välillä aktiiivisemmin ja välillä vähemmän aktiivisesti. Järkyttävää oli se, että olen 16-17 -vuotiaana toivonut sairastuvani anoreksiaan. "Anoreksia nervosa olisi pelastus tästä..." ja niin edelleen. Hirveää, että tämä maailma ajaa nuoren tytön haluamaan sairautta, joka hallitsisi koko elämää ja pilaisi sen ehkä lopullisesti. Veisi hengen, pahimmassa tapauksessa.


Olen viime päivinä löytänyt uuden lempikappaleen. Otin huvikseni mp3-soittimen mukaan sairaalaan, siihen koko Apulannan tuotanto. En ole aikaisemmin kuunnellut pahemmin albumia "Hiekka", koska mielestäni biisien nimet ovat olleen älyttömiä eivätkä erityisen houkuttelevia tai kuvaavia. Nyt kuitenkin tartuin yhteen biisiin. "Hippo". Olen kuunnellut sitä uudestaan ja uudestaan, samaistun lyrikoihin.

"Kädet pelkkää tahraa
Jokaiselle on oma nimensä
Kun mä katson peiliin
Toivon etten se olisi minä

Sillä minun piti olla parempi
Olla muuta kuin ne joita vihasin
Sillä minä luulin että oisin enemmän
Oisin enemmän kuin mihin minä yletän

Tuskanpellot viljaa tulvillaan
Korkoineen takaisin kaiken saa
En saa jättää syömättä yhtään
En jyvääkään

Nämä teot kirjoittaa
Sydämeeni kuin polttorauta
Lupaukset ilmaa
Jokaiselle valmis hauta

Niinkuin kaiken piti olla viimeinkin hyvin
Ja luulin että kaikki meni niinkuin pitikin
Mikä piru teki mussa ilkitekojaan?
Vai tarvittiinko sitä edes mua auttamaan?

Tuskanpellot viljaa tulvillaan
Korkoineen takaisin kaiken saa
En saa jättää syömättä yhtään
EN EN EN EN EN, en jyvääkään..."