Hetki vielä

Kiitos kommenteista, piristivät viimeisiä hetkiäni kotona :-) <3

E on ollut ihana, ottanut "lähtöni" todella hyvin vaikka melko puun takaa tuli hänellekin. Rakastan. Illalla makasimme sängyssä lähekkäin, sain hellyyttä niin paljon että sitä riittää varastoonkin. Silti äsken, heti hänen lähdettyään, minut valtasi hirvittävä pelko; mitä jos en tapaa sinua enää? Mitä jos lähdet ollessani poissa? Mitä jos eilinen ilta oli jäähyväiset? Rakastathan minua, vaikka olen tällainen?

Pelottaa osastolle meno. Mitä minusta ajatellaan, jos joku saa tietää? Entä jos viihdyn siellä liian hyvin? Pumpuliin käärittynä, turvassa ihmisiltä .. turvassa koko maailmalta.
Toivon, ettette unohda minua vaikken nyt mahdollisesti pääsekään kirjoittamaan hetkeen :-) Otan läppärin mukaan, katsotaan annetaanko minun pitää se vai meneekö se parempaan talteen. Olen päättänyt kuitenkin, etten käytä osastolla ollessani internetiä muuhun kuin blogin pitämiseen ja maailmanmenon seuraamiseen - Facebookit, IRC-Galleriat ynnä muut saa nyt jäädä. En jaksa, en halua.
Pelkään, etten tule toimeen lääkärini kanssa, ettei hän ymmärrä minua. En ole koskaan tavannut häntä; päätöksen osastohoidostani teki hoitaja, mikä oli minusta kummallista. Pelkään, että vihaan huonettani ensi silmäyksestä lähtien ja jokainen minuutti siellä on liikaa. Pelkään, etten saakaan olla rauhassa ja piilossa, pelkään että minut pakotetaan olemaan vauhdissa ja jatkuvasti tekemään jotakin. Haluan olla ennenkaikkea rauhassa, aloillani. En halua tutustua uusiin ihmisiin - enkä halua pitää yhteyttä keneenkään, kun olen sairaalassa. Äiti ja E, siinä ainoat kenen tahdon tietävän, missä olen. Ainoat, jotka haluan vieraikseni.

Olen seurannut muutamia blogeja nyt (mm. C, R..), tuntuu, että joka ikisen kaltaiseni ahdistus vain pahenee hetki hetkeltä. Pahenee, syvenee... Yrittäkää rakkaat ihmiset nousta sieltä suosta, en kestä sitä että kaikilla on paha olla.

Missä on elämänhalu!? Kenellä se on? Etkö voisi jakaa sitä muillekin, meille joilla sitä ei ole?

Nyt on pakko mennä pakkaamaan tavaroitani - tunnin päästä pitäisi olla jo menossa enkä ole edes vielä miettinyt, mitä haluan mukaani. En kai aio syödä mitään ennen sairaalalle lähtöä, pelkään oksentamista. Varmasti taas oksettaa jos syön, jännittää ja pelottaa liikaa tämä päivä. En tiedä yhtään, mitä odottaa.

Palataan.<3