Totuus

Turhapa sitä on kaunistella. Sairaalassaoloaikaani. Joka ikinen sekunti on mennyt seuraavaa ruokailua pelätessä ja ajatellessa, riisisuklaapaloja ja sipsiä mussuttaessa, syyllisyyden valtaamana sängyllä maatessa. Sairaalassa en ahmimisen jälkeen uskalla oksentaa, sillä vessa sijaitsee keskeisellä paikalla, keskellä osastoa, ja siellä kaikuu ihan hirvittävästi. En osaa oksentaa äänettömästi, moitin siitä itseäni.

Nyt kotona ollessani söin katkarapuja ja nuudeleita, join kivennäisvettä ja kävin oksentamassa. En taaskaan saanut kaikkea ulos, yritin parhaani mutta ilmeisesti en yrittänyt tarpeeksi kovasti. Aion opetella tämän, kunhan pääsen sairaalasta.

Ahmimisesta pitää päästä eroon. Viime aikoina ahmimiskohtauksia on tullut lähinnä turhautuessani, ruokailua odotellessa (sairaalan "säännölliset" ruokailut) tai sitten ruokailun jälkeen, kun olen mielestäni syönyt liikaa ja ajattelen että väliäkös sillä enää.
Olen yrittäyt hoitajille ja lääkärille parit kerrat mainita, että "syöminen on ollut mulle nyt tässä viime aikoina vähän ongelma......", mutta siihen ei ole millään lailla reagoitu. Kaipa olen niin muhkeassa kunnossa, etteivät ymmärrä huolestua. Itse olen vähän huolissani itsestäni, mutta kaipa ylireagoin.

Välillä sairaalassa peilatessani olen huomaavinani, että olisin laihtunut. Välillä taas tuntuu, että olisin lihonut vähintään sen viisi kiloa. Oma käsitykseni kropastani muuttuu päivittäin. En enää tiedä, mikä on totta.

Vaaka tuli postissa. 63,8 kiloa. En voi olla varma, miten paljon painoin kun aloitin laihduttamisen, mutta voisinpa melkein sanoa ettei tuloksia ole tullut. No, tästä lähdetään!